Koirahoitola Koirat Lemmikkihoitola Uutiset

Muista kennelyskärokote!

Muistakaahan syksyn tullessa tarkistaa koirienne kennelyskärokotteen voimassaolo. Kennelyskärokote kuuluu niin sanottuun neloisrokotteeseen, joka on se tavallinen rokotus, joka tarvitaan esimerkiksi näyttelyyn tai kokeeseen. Kennelyskän osuus vanhenee vuodessa, mutta muu rokotus on voimassa noin kolme vuotta. Kennelyskärokotteen voi käydä uusimassa ihan erikseenkin.

Emme edellytä asiakkailta kennelyskärokotuksen voimassaoloa, mutta kaikkien turvallisuutta ajatellen se olisi hyvä uusia aina vuoden välein varsinkin koirilta, jotka käyvät sisähalleissa näyttelyissä tai kisoissa. Kennelyskää alkaa esiintymään aina sisähallikauden alettua. Se tarttuu pääsääntöisesti pisaratartuntana.

Yskiviä koiria emme tietysti voi ottaa hoitoon ja infoamme tarkasti kaikkia asiakkaitamme jos sairastuneita koiria on meille jostain syystä päätynyt.