Koirahoitola Janeterin Pentuneuvolaan voit ilmoittaa lemmikkisi heti sen kotiuduttua.
Neuvolassa harjoitellaan pöytäkäytöstä, jota pentusi tarvitsee esimerkiksi eläinlääkärissä, koiranäyttelyissä ja trimmaajalla.
Neuvolakäynnit sisältävät käsittelyharjoitusten lisäksi käytännön neuvoja esimerkiksi kynsien leikkuuseen, sisäsiisteyteen, ruokintaan ja moneen muuhun pennun omistajaa askarruttavaan asiaan. Neuvola-ajan voit varata itsellesi sopivaan aikaan. Yksi neuvolakäynti kestää noin 30 minuuttia.
- luodaan positiivisen koulutuksen menetelmin pennulle turvallinen mielikuva hoitopöydästä
- katsotaan silmät, korvat, takapuoli, hampaat
- leikataan tarvittaessa kynnet, siistitään tassukarvat
- voidaan suorittaa aivan pieniä turkinhoitotoimenpiteitä harjoituksen vuoksi
- tarkistetaan mikrosiru / lisämaksusta myös voidaan asentaa
- tehdään leikkimielisiä, turvallisia ”testejä” pennulle: esimerkiksi oudon hajun ja esineen kohtaaminen, oudon alustan ylittäminen
Tietysti pentusi mitataan ja punnitaan ja tiedot merkitään hienoon neuvolakorttiin.
Jos pentukontakteja tulee paljon, voimme pitää myös pentujen leikkikoulua turvallisella, aidatulla pihallamme. Näin koirasi oppii olemaan toisten koirien kanssa ja puhumaan koiraa. Varhainen sosiaalistaminen ehkäisee tehokkaasti esimerkiksi remmirähjäämisen laukeamista.
Toimin yhteistyössä eläinlääkäri Maria Tirkkosen kanssa. Mahdollisuus harjoitteluun myös eläinlääkärin vastaanotolla!
Hinta 85 € / 4 kertaa (sis alv. 24%)
Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
Puh. 045 652 1730 tai 0400 901 921 / Janet Tervashonka
janet.tervashonka(a)outlook.com